Motkoti Oy on saanut Kauppalehden Kasvuyritys 2026 -sertifikaatin. Tunnustus myönnetään yrityksille, joiden liikevaihto on kasvanut viimeisten kolmen vuoden aikana keskimäärin yli 10 prosenttiyksikköä oman toimialansa keskitasoa nopeammin.

Kasvun rinnalla Motkodin toimintatapa on pysynyt samana: asiakkaan tarpeet kuunnellaan tarkasti, työt tehdään huolella eikä asiakkaalle pyritä myymään suurempaa projektia kuin koti aidosti tarvitsee. Tärkeää on myös se, että yhteys säilyy ensimmäisestä tapaamisesta aina työn valmistumiseen asti.

“Kiitos kuuluu ennen kaikkea asiakkaillemme ja koko porukallemme. Meille kasvu tarkoittaa sitä, että yhä useampi asiakas on luottanut kotinsa meidän käsiimme. Haluamme jatkossakin tehdä työt huolella ja olla helposti tavoitettavissa silloin, kun jokin rakentamisessa tai remontissa mietityttää.”

– Miika Ruotsalainen, yrittäjä, Motkoti Oy

Motkoti toteuttaa sisä- ja ulkoremontteja sekä uudisrakennusprojekteja Pohjois-Karjalan alueella. Asiakas saa projektin vaivattomasti yhdeltä toimijalta: Motkoti kartoittaa tarpeet, suunnittelee toteutuksen ja huolehtii tarvittavien ammattilaisten, kuten sähkö- ja putkityöntekijöiden, työvaiheiden yhteensovittamisesta.

Kauppalehden Kasvuyritys 2026 -sertifikaatti Motkoti Oy:lle

Kauppalehden Kasvuyritys 2026 -sertifikaatti myönnettiin Motkoti Oy:lle Helsingissä 27.3.2026.

Kasvuyritys 2026 -sertifikaatti on meille hieno tunnustus tehdystä työstä, ja ennen kaikkea kannustin jatkaa samalla tavalla: koti ja asiakas kerrallaan.